sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Plus-kokoisen thö puku?

Kuten aikaisemmissa poustauksissa olen kertonutkin, niin kaaso L valmistaa minulle puvun. Pakko myöntää, että minulle kävi ns onni onnettomuudessa, koska jokainen plus- tyttö tietää sen tuskaisen tilanteen, kun sovituspukuja, saati kauniita, persoonallisia vaatteita yleensäkään, ei löydy mistään.

Pistin viestiä Helsingin Mannerheimintien kymmeniin pukuliikkeisiin kysyen MITÄ TAHANSA kokooni istuvaa pukua. Ihan vain sitä varten, että pääsisi hieman mallailemaan ja fiilistelemään.

Kuvittelin kokooni (52) löytyvän edes jotain pukuja. Ihan mitä tahansa. Mutta järkytykseksi tuli viestien tulva "Valitettavasti liikkeestämme ei löydy kokoosi sopivia pukuja. Suosittelemme palaamaan asiaan uudelleen uuden malliston saapuessa". Vain yhdestä liikkeestä kerrottiin, että voin mennä sovittamaan pienempää 48 kokoista pukua, vaikka sitä ei kiinni saisikaan. Kiitos tästä ystävällisestä asiakaspalvelusta, mutta tilanne tuntuu ajatuksenakin aivan liian nöyryyttävältä.

Olen siis onnekas, että ystäväni valmistaa puvun ja osallistun vain materiaalikuluihin. Minulla on ollut siis vain taivas rajana. Mutta te isommat tytöt siellä, jotka tuskailette tämän asian kanssa: isosti tsemppiä.

Haluan vinkata teille sivuston www.prettypearbride.com  Kyseisellä sivustolla näkee ihan oikeita hääkuvia oikeasti isommista tytöistä (eikä "plusmalleja" joidenka koko hipuu normaalilukemissa..)

Tässä hieman pukuvalinnan elämänkaarta.

Ihka ensimmäinen suunnittelupaltsu
Kaaso L suunnitelma :3

seuraava ihastukseni, tämä pysyi suosikkina melko pitkään
seuraavaksi tuli tämä: Alfred Angelon suunnittelema ihanuus
Tämän Alfred Angelon suunnittelema mekko meni jopa niin pitkälle toiveissani, että aloimme laskeskelemaan kustannuksia ja sitä, että mitenkä paljon kangasta mahdollisesti tarvitsee.

Kaaso L:n luonnos

Sitten tuli SAVE THE DATE 2015 messut ja kaikki muuttui tämän hääpuvun myötä


TYLLI!!

Enpä olisi itsestäni uskonut, mutta Ivoryn värinen pehmpeä tylli oli aivan ihanaa hääpukumateriaalia! Olin henkeen ja vereen pidättäytynyt tutussa ja turvallisessa sifongissa, mutta nyt kaikki muuttui. Seuraavaksi alkoikin muotooni sopivan tyllipuvun metsästys







Ja tähän ihastuimme Kasso L:n kanssa täysin:



Ja tässä kaaso L:n luonnos!


No ei vainenkaan. Mutta välillä kuitenkin vähän huumoria peliin xD Oikea luonnos on tässä:
tässä Kaaso L:n luonnos

Torstaina menemme kaaso L:n kanssa pukukierrokselle siitäkin huolimatta, että pukuja en pääse sovittamaan.. :)

Katsotaan muuttuuko mieli taas! Ei toivottavasti. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti